Menu

Uusiutuva ja päästötön: mitä eroa ja mitä väliä?

Sähköä ja lämpöä halutaan tuottaa yhä enemmän kestävämmällä tavalla. Ilmastokysymykset huolettavat ja energian pitäisi olla mahdollisimman kotimaista, jotta Suomi ei olisi maailman erilaisten heilahtelujen varassa. Keskustelua käydään usein uusiutuvista ja päästöttömistä energianlähteistä. Yleinen virhe on, että näitä termejä käytetään synonyymeina, vaikka asia ei todellakaan ole näin.

Mikä ero?

Uusiutuva energia on sellaista, jonka lähde uusiutuu itsestään nopeammin kuin mitä ihmiskunta ehtii sitä kuluttamaan. Näin ollen energianlähdettä on saatavilla rajattomasti; se vain pitää osata ottaa hyötykäyttöön. Uusiutuvaa energiaa on esimerkiksi biomassa, eli kaikki eloperäinen, jota voi polttaa energiaksi: puuhaketta, risuja, biojätettä – jos se maatuu, se on uusiutuvaa biomassaa. Bioenergiaa hyödynnetään jo nyt melko laajasti sekä sähkön että lämmön tuottamisessa, joten alan tulevaisuus suomalaisilla energiamarkkinoilla on valoisa. Suomessa on runsaasti hyväkuntoista metsää melko lailla kaikkialla, joten biomassaa riittää kyllä.

Päästötön energia tarkoittaa sitä, että energian tuotantoprosessista ei vapaudu kasvihuonekaasuja, joilla on negatiivinen vaikutus ympäristöön. Tällaisia kaasuja ovat muun muassa hiilidioksidi ja metaani. Esimerkki päästöttömästä energiasta on ydinvoima. Se, mitä piipuista tupruttaa, on vesihöyryä, joka on täysin turvallista. Näin ollen ydinvoima ei aiheuta sellaisia päästöjä, joista pitäisi olla huolissaan.

Nämä kaksi termiä voivat olla toisensa poissulkevia: biomassaa poltettaessa syntyy päästöjä, mutta itse energianlähde on uusiutuva. Ydinvoimassa tilanne on päinvastainen: uraania on rajallinen määrä, mutta itse energiaa tuotettaessa ei synny päästöjä.

Valttina tehokkuus

Oli kyseessä sitten kumpi tahansa, ne ovat tehokas tapa tuottaa energiaa Suomen kotimaan tarpeisiin. Molemmat tekniikat myös kehittyvät hurjaa vauhtia.

Energiatehokkuutta voi itse parantaa tuntuvasti vaihtamalla vanhat ja kuluneet tavarat uusiin ja energiatehokkaisiin malleihin. Esimerkiksi kylpyhuoneessa on tarpeen huolehtia siitä, että isolla vaivalla lämmitetty vesi ei mene hukkaan. Jos siis kylpyhuoneesi kaipaa päivitystä, kannattaa suunnata osoitteeseen rorfokus.fi, josta löytyy helposti kaikki tarvittava moderniin ja energiatehokkaaseen kylpyhuoneeseen.

Biomassan kohdalla jokainen voi tehdä osansa jo niinkin yksinkertaisella toimella kuin erottelemalla biojätteen. Paikallinen jätehuolto osaa hyödyntää tämän sitten energiantuotannossa ja pitää huolen siitä, että jätteen potentiaali ei mene hukkaan. Kannattaa myös muistaa, että energian säästäväinen kulutus kannattaa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *